Keskusteluun osallistunut:
"Eilinen ryhmätapaaminen oli mulle tosi tärkeä. Tykkäsin kun ei ollut paljon väkeä. Samaistuin jokaiseen ja se loi suurta yhteydenkokemusta tälläselle helposti bunkkeroituvalle introvertillekkin.
Tero oli tosi mahtava vetäjä ja lempeys paistaa läpi jo pelkästä hymystä.
Tosi turvallinen olo oli kaikkien kanssa ja uskalsin jakaa todella henkilökohtasiakin juttuja.
Alussa pelotti ja syke oli korkea ja kädet tärisi mutta ryhmän lopuksi ei ollut oikeastaan mitään oireita."
Keskusteluun osallistunut:
"Jännitin kovasti puhumista alussa vaikka meitä oli paikalla vain muutama. Kuitenkaan mitään pahaa tai noloa ei tapahtunut.
Kaikki oltiin vieraita toisillemme, mutta silti täysin samassa veneessä. Keskustelun loppupuolella huomasin olevani jo hiukan rennompi.
Teron olemus ja rauhoittava ääni auttoi myös paljon."
Keskustelu jännittäjille - kaikki jännittävät (myös Tero)
Kuuntelemme, emme kritisoi
Puhelua ei nauhoiteta
Kaikki osallistujat sitoutuvat luottamuksellisuuteen
Ryhmän koko on useimmiten pieni
Voit tulla myös vain kuuntelemaan - vaikka toki osallistumalla saat parhaat onnistumisen kokemukset
Saat pitää kameran pois päältä jos haluat.
"Sosiaalinen jännitys on rajoittanut elämääni pienestä lähtien.
Olen jättänyt tekemättä paljon minulle tärkeitä asioita, koska olen pelännyt arvostelua, naureskelua ja nolostumisen tunnetta ollessani huomion keskipisteessä.
Viime vuosina olen löytänyt tehokkaita keinoja sosiaalisen jännityksen vähentämiseen, vapautuneempaan elämään ja minulle tärkeiden asioiden tavoitteluun - jännityksestä huolimatta.
Tavoitteenani on auttaa mahdollisimman montaa jännittäjää elämään vapautuneempaa elämää. Elämää, jossa jännitys ei estä tekemästä asioita.
Jännityksestä on mahdollista vapautua!"
Tero Pänkäläinen
